sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Purjehduskesä 2016 on alkanut - muista ilmoittautua kesäleirille!

Junnujen purjehduskausi 2016 on vauhdissa. Tähän mennessä on jo ehditty osallistua tiistaikisoihin, pitää treenejä Jänissaaressa ja saada yhden viikon jollakoulu päätökseen. Ensi viikolla starttaavat alkeiskurssit kahdeksi viikoksi, ja juhannuksen jälkeen leireillään Ruovedellä!





Näsijärven purjehdusseuran ja Tampereen pursiseuran yhteinen junnuleiri järjestetään Kesämäessä, Ruovedellä ti 28.6. - la 2.7. Leirillä yövytään teltoissa, saunotaan, uidaan, purjehditaan, leikitään, urheillaan ja pidetään hauskaa kaikkien Tampereen junioripurjehtijoiden voimin.

Leirin hinta on 95€, sisältäen bussikuljetuksen Kesämäkeen ja ylläpidon. Lähtö leirille on tiistaina klo 9.00 ja paluu lauantaina klo 12.00. Säähän sopivan vaatetuksen ja henkilökohtaisten hygieniatarpeiden lisäksi mukaan tarvitaan:
  • Makuupussi
  • Ruokailuvälineet: muki, lusikka, haarukka, veitsi, syvä lautanen (matala lautanen) omassa pussissaan, jossa on lenkki.
  • Purjehdusvarusteet, mukaanlukien pelastusliivit. (jos et omista liivejä, kysy etukäteen lainaan N:n ohjaajilta)
  • Sauna- ja uimakamppeet
  • Vesipyssy tai muu kostea kanuuna merirosvojen varalta.
  • Jesaria
 joitain lisätietoja ja ilmoittautumislomake löytyy täältä. Tarkat ohjeet sisältävä leirikirje ilmestyy viimeistään viikkoa enne leirin alkua.

HUOM! Tarvitsemme leirille kuljetuskalustoa ja innokkaita vanhempia auttamaan leirin aikana (täydellä ylöspidolla). Jos haluat osallistua, ilmoittaudu TaPS:n junnupäällikölle (Riku salminen: 050 48 21 270, junnupaallikko(at)taps.fi).

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kesä 2015

Ilmoittautuminen kesän 2015 purjehduskaudelle on avattu! Katso ohjeet kohdasta ilmoittautuminen ja varmista paikkasi kesän kursseilla.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Talviryhmän ohjelma julkaistu

Hei kaikki!

Toimintakalenteri -välilehdestä löytyy nyt (alustava) suunnitelma talven aktiviteeteista. Pahoittelemme hiukan myöhäistä ilmoittamista, mutta toivottavasti toiminta lähtee kunnolla käyntiin talven aikana. Ensi vuonna olemme sitten ajoissa. Talviryhmään voi ilmoittautua koska tahansa talven aikana sähköpostitse osoitteeseen nohjaajat@gmail.com.

Muistattehan talviryhmän ensimmäisen tapaamisen tiistaina 28.10. klo 17.00 ÄNNÄllä!

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Talviryhmä 2014

Purjehduskausi on lopuillaan, mutta purjehdusharrastusta voi jatkaa ensi viikosta alkaen talviryhmän merkeissä!

Talviryhmässä vietetään aikaa yhdessä urheillen, pelaten ja hauskaa pitäen. Olemme käyneet uimassa, pelanneet futsalia ja sählyä, harrastaneet geokätköilyä ja pelanneet purjehduspelejä. Joskus vietämme myös elokuvailtoja. Lisäksi luonnollisesti kertaamme purjehdustaktiikkaa ja pidämme taitoja yllä. Toimimme yhdessä Tampereen Pursiseuran junnujen ja ohjaajien kanssa, joten luvassa on myös paljon uusia kavereita.

Talviryhmän asioista ja ohjelmasta tiedotetaan tällä sivulla.
Ilmoittautuminen sähköpostitse osoitteeseen nohjaajat@gmail.com,  mukaan pääsee milloin vain talven mittaan. Talviryhmän hinta on 50€ koko talvikauden ajalta.

Ensimmäinen talviryhmän kokoontuminen pidetään ÄNNÄ:llä tiistaina 28.10. klo 17.00. Pukeutukaa ulkoilukelpoisiin vaatteisiin ja ottakaa halutessanne saunavälineet mukaan.

torstai 7. elokuuta 2014

Syyskesän ohjelma

Kouluvuosi on aluillaan, ja harrastusten on taivuttava sen mukaan. Purjehdusohjelmaa jatkamme maanantaista 11.8.2014 alkaen syyskuun loppuun seuraavasti:

Alkeisryhmä: maanantaisin ja torstaisin klo. 18.00 - 20.00

Kilparyhmä: tiistaisin (tiistaikisat) 17.00 - 20.00, perjantaisin 17.30 - 20.00

torstai 24. heinäkuuta 2014

Moro, 
ensi viikon tiistain (29.7) alkeisryhmän harjoituksia ei pidetä. Torstaina 31.7 jatketaan normaalisti. 
- Salla

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Moi!

Jatkoryhmän harjoitukset ovat peruttu koko heinäkuun ja elokuun ajalta. Eli maanantaisin ja torstaisin (klo 18:00-20:00)  jatkoryhmän harjoituksia ei pidetä. Kisaryhmä ja alkeisryhmä jatkavat normaalisti. Jatkoryhmäläiset ovat tervetulleita mukaan alkeisryhmän harjoituksiin tiistaisin kello 18:00-20:00 ja torstaisin kello 16:00-18:00. Hyviä purjehdustuulia kaikille!